Masennusoireiden yhteys paranoidiseen ajatteluun

Aino Saarinen | Loka 2018 | Psykiatria ja Neurologia |

Aino Saarinen
Psykologian tohtori
Psykologian tutkimusyksikkö,
Oulun yliopisto sekä Psykologian ja logopedian osasto, Lääketieteellinen tiedekunta,
Helsingin yliopisto

Paranoidisella ajattelulla tarkoitetaan perusteetonta epäluottamusta ja epäluuloisuutta muita ihmisiä kohtaan siten, että näiden motiivit tulkitaan lähtökohtaisesti pahantahtoisina.1 Paranoidinen ajattelu voidaan hahmottaa jatkumona, jonka toisessa päässä ovat lievät ja ohimenevät paranoidiset ajatukset, kuten hetkelliset pelot kritiikin kohteeksi joutumisesta, ja toisessa päässä ovat vakavat paranoidiset uskomukset siitä, että toiset pyrkivät tarkoituksellisesti aiheuttamaan itselle merkittävää haittaa. Jos tällaiset uskomukset kehittyvät pysyviksi, jos ne aiheuttavat kliinisesti merkitsevää haittaa ja jos yksilö on niistä vakuuttunut, ne voivat viitata paranoidiseen persoonallisuushäiriöön tai äärimmillään jopa psykoottistasoiseen vainoharhaisuuteen. 

Tällä hetkellä tiedetään, että masennusoireet ovat yhteydessä paranoidiseen ajatteluun sekä kliinisellä että subkliinisellä tasolla (esim. Freeman et al., 2008; Grant ym., 2005). On osoitettu, että jopa yli 25 prosentilla masennuspotilaista ilmenee kliinisesti merkittävää paranoidista oireilua.2,3 Kuitenkin pitkittäistutkimukset masennuksen ja paranoidisen ajattelun komorbiditeetista vielä puuttuvat. Sen vuoksi komorbiditeetin useat keskeiset aspektit ovat jääneet epäselviksi.

Korkea komorbiditeetti masennusoireiden ja paranoidisen ajattelun välillä aiheuttaa merkittävän rasitteen terveydenhoitojärjestelmälle. Masennuspotilaiden samanaikaisesti ilmenevät paranoidiset ajatukset ovat yhteydessä heikompiin hoitotuloksiin.4-6 Lisäksi psykoterapeuttisten interventioiden on havaittu olevan paranoidisesti oireilevilla potilailla suhteellisen tehottomia,7-9 minkä on arvioitu monissa tapauksissa johtuvan samanaikaisista masennusoireista.10 Masennusoireiden ja paranoidisen ajattelun välisen komorbiditeetin tarkempi tutkiminen voisi antaa uusia työkaluja löytää tehokkaampia interventioita tälle verrattain hoitoresistentille potilasryhmälle.

Tutkimuksen tarkoitus
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka masennusoireet ovat yhteydessä paranoidiseen ajatteluun 15-50 vuoden iässä, myöhäisnuoruudesta keski-ikään saakka. Tutkimuksessa tarkasteltiin kolmenlaisia masennusoireryhmiä: negatiiviset asenteet (mm. surullisuus, pessimismi), toimintakyvyn vaikeudet (mm. sosiaalinen eristäytyminen sekä toiminnanohjauksen vaikeudet) sekä somaattiset oireet (mm. muutokset unentarpeessa tai ruokahalussa). Lisäksi tutkittiin, ovatko masennusoireet yhteydessä voimakkaammin hetkellisiin paranoidisiin ajatuksiin vai pysyvämpään paranoidisuuteen; eli voimistuuko ja heikentyykö paranoidinen ajattelu samanaikaisesti masennusoireiden aaltoilun kanssa vai jatkuuko paranoidinen ajattelu vielä akuuttien masennusoireiden päättymisen jälkeenkin.

Tutkimusmenetelmät
Tutkimustulokset pohjaavat epidemiologiseen, väestöpohjaiseen aineistoon,11 jossa yli 3 600 tutkittavaa on seurattu tutkittavien lapsuudesta (v. 1980) alkaen tähän saakka. Seurantatutkimuksia on tehty 8 kertaa. Paranoidista ajattelua ja masennusoireita on seurattu vuodesta 1992 vuoteen 2012 (tutkittavien ollessa 15-50-vuotiaita). Tutkimuksessa masennusoireilua ja paranoidista ajattelua arvioitiin vakiintuneilla mittareilla (the Paranoid Ideation Scale of the Symptom Checklist-90 Revised (SCL-90R); a modified version of the Beck Depression Inventory (mBDI)). Aineiston käsittelyssä käytettiin vaativia tilastollisia analyysejä, kuten pitkittäisasetelmille tarkoitettuja kasvukäyrämalleja. 

Tulokset ja johtopäätökset
Masennusoireet olivat yhteydessä paranoidisen ajattelun kehittymiseen. Yhteys oli voimakkaimmillaan myöhäisnuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa ja heikkeni hieman iän myötä. Masennukseen liittyvät negatiiviset asenteet ja toimintakyvyn vaikeudet olivat yhteydessä paranoidiseen ajatteluun koko seurannan ajan eli ikävuosien 15-50 välillä, mutta somaattisten oireiden yhteys paranoidiseen ajatteluun oli havaittavissa vasta varhaisaikuisuuden jälkeen. Tulokset osoittivat myös, että masennusoireet olivat yhteydessä pikemminkin pysyvään piirretason paranoidisuuteen kuin hetkellisiin paranoidisiin tiloihin. Siten paranoidiselle ajattelulle näytti olevan tyypillistä, että se jatkui vielä akuuttien masennusoireiden päättymisen jälkeenkin. 

Depressiivisten häiriöiden ydinoireet eli negatiiviset asenteet1 olivat yhteydessä paranoidiseen ajatteluun myös silloin, kun kontrolloitiin toimintakyvyn vaikeudet, jotka ovat yleisiä myös useiden muiden psykiatristen häiriöiden yhteydessä.12 Siten tulokset viittaavat siihen, että masennusoireiden ja paranoidisen ajattelun välinen komorbiditeetti ei mahdollisesti heijasta pelkästään yleisen tason alttiutta psykopatologialle, vaan masennusoireilu ja paranoidinen ajattelu saattavat sisältää osin päällekkäisiä kognitiivis-emotionaalisia prosesseja. 

Toimintakyvyn vaikeuksien yhteys paranoidiseen ajatteluun on yhdenmukainen aiemmin esitetyn environmental feedback -hypoteesin kanssa.13 Hypoteesin mukaan masennusoireiluun liittyvä sosiaalinen eristäytyminen heikentää mahdollisuuksia saada sosiaalisista tilanteista positiivisia kokemuksia, jotka olisivat ristiriidassa omien paranoidisten uskomusten kanssa. On myös esitetty, että masennukseen liittyvät toiminnanohjauksen häiriöt todennäköisesti heikentävät kykyä kontrolloida spontaanisti mieleen tulevia tulkintoja toisten motiiveista ja siten altistavat paranoidisen ajattelun kehittymiselle.14 

Masennukseen liittyvät somaattiset oireet olivat yhteydessä paranoidiseen ajatteluun etenkin varhaisaikuisuuden jälkeen. Tämä yhteys saattaa mahdollisesti joissain tapauksissa viitata tilanteisiin, jolloin somaattiset oireet tulkitaan merkkeinä toisten aiheuttamasta vahingosta.1 Masennukseen liittyvien somaattisten oireiden yhteys paranoidiseen ajatteluun voimistuu keski-iässä mahdollisesti sen vuoksi, että somaattiset oireet ovat erityisen tyypillisiä myöhään puhkeavan masennuksen yhteydessä15 ja vinoutuneet tulkinnat sinänsä luonnollisista somaattisista aistimuksista yleistyvät vanhemmalla iällä.16 

Aiemmin on ilmaistu huoli siitä, että komorbidisti ilmenevien oireiden kirjaaminen potilastietoihin saattaa lisätä diagnostista epävakautta lyhyellä aikavälillä.17 Tämän tutkimuksen valossa huoli on näiden oireiden yhteydessä aiheeton. Tulokset osoittivat, että masennusoireet olivat yhteydessä etenkin pidempikestoiseen piirretason paranoidiseen ajatteluun, joka todennäköisesti jatkuu vielä akuuttien masennusoireiden lievittymisen jälkeenkin. 

Potilailta, joilla ilmenee paranoidista ajattelua, olisi mahdollisesti aiheellista kartoittaa masennusoireita, etenkin myöhäisnuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa. Hoidettaessa keski-ikäisiä potilaita, joilla ilmenee paranoidista ajattelua, saattaisi olla tarpeen kiinnittää erityistä huomiota masennukselle tyypillisiin somaattisiin oireisiin, jottei niiden mahdollinen rooli paranoidisen ajattelun kehittymisessä jäisi tunnistamatta. Potilaat, joilla ilmenee samanaikaisesti masennusoireita ja paranoidista ajattelua, saattaisivat hyötyä etenkin neurokognitiivisesta kuntoutuksesta sekä yhteisöllisistä hoitomuodoista, jotka lisäisivät sosiaalista aktiivisuutta. Kaiken kaikkiaan tämän tutkimuksen tulokset tukevat aiempien tutkimusten18,19 johtopäätöstä siitä, että masennusoireiden hoito voisi vähentää samalla myös paranoidiselle ajattelulle altistavia sekä sitä ylläpitäviä tekijöitä.

Yhteenveto

Masennusoireet ovat yhteydessä paranoidiseen ajatteluun myöhäisnuoruudesta keski-ikään saakka. Yhteys on voimakkaimmillaan myöhäisnuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa. Hoidettaessa potilaita, joilla ilmenee paranoidista ajattelua, olisi aiheellista kartoittaa samanaikaisten masennusoireiden esiintymistä. Lisäksi potilaat, joilla esiintyy samanaikaisesti masennusoireita ja paranoidista ajattelua, saattaisivat hyötyä neurokognitiivisesta kuntoutuksesta sekä yhteisöllisistä hoitomuodoista, jotka lisäisivät sosiaalista aktiivisuutta ja laajentaisivat sosiaalista verkostoa. 

Sidonnaisuudet: Ei sidonnaisuuksia.

Lähteet

1. American Psychiatric Association (APA). Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (DSM-5®). Fifth Edition. American Psychiatric Pub, 2013. 2. Kool S, Dekker J, Duijsens IJ, Jonghe FD. Major depression, double depression and personality disorders. Journal of Personality Disorders 2000;14:274-281. 3. Ramklint M, Ekselius L. Personality traits and personality disorders in early onset versus late onset major depression. Journal of Affective Disorders 2003;75:35-42. 4. Joyce PR, McKenzie JM, Carter JD, Rae AM, Luty SE, Frampton CM, Mulder RT. Temperament, character and personality disorders as predictors of response to interpersonal psychotherapy and cognitive–behavioural therapy for depression. The British Journal of Psychiatry 2007;190:503-508. 5. Mrazek DA, Hornberger JC, Altar CA, Degtiar I. A review of the clinical, economic, and societal burden of treatment-resistant depression: 1996–2013. Psychiatric Services 2014;65:977-987. 6. Skodol AE, Grilo CM, Keyes KM, Geier T, Grant BF, Hasin DS. Relationship of personality disorders to the course of major depressive disorder in a nationally representative sample. American Journal of Psychiatry 2001;168:257-264. 7. Dixon-Gordon KL, Turner BJ, Chapman AL. Psychotherapy for personality disorders. International Review of Psychiatry 2011;23:282-302.  8. Karterud S, Pedersen G, Bjordal E, et al. Day treatment of patients with personality disorders: experiences from a Norwegian treatment research network. Journal of Personality Disorders 2003;17:243-262. 9. Schneider W, Klauer T. Symptom level, treatment motivation, and the effects of inpatient psychotherapy. Psychotherapy Research 2001;11:153-167. 10. Bockian NR. Depression in Paranoid Personality Disorder. In Personality-Guided Therapy for Depression, edited by N. R. Bockian, Washington, DC, US: American Psychological Association 2006:41-62. 11. Raitakari OT, Juonala M, Rönnemaa T, et al. Cohort profile: the cardiovascular risk in Young Finns Study. International Journal of Epidemiology 2008;37:1220-1226. 12. Elliott R. Executive functions and their disorders: Imaging in clinical neuroscience. British Medical Bulletin 2003;65:49-59. 13. Morse JQ, Lynch TR. A preliminary investigation of self-reported personality disorders in late life: prevalence, predictors of depressive severity, and clinical correlates. Aging & Mental Health 2004;8:307-315. 14. Freeman D, Garety PA, Kuipers E, Fowler D, Bebbington PE. A cognitive model of persecutory delusions. British Journal of Clinical Psychology 2002;41:331-347. 15. Fiske A, Wetherell JL, Gatz M. Depression in older adults. Annual Review of Clinical Psychology 2009;5:363-389. 16. Suvisaari J, Perälä J, Saarni S, Juvonen H, Tuulio-Henriksson A, Lönnqvist J.. The epidemiology and descriptive and predictive validity of DSM-IV delusional disorder and subtypes of schizophrenia. Clinical Schizophrenia & Related Psychoses 2009;2:289-297. 17. Widiger TA, Samuel DB. Diagnostic categories or dimensions? A question for the Diagnostic and statistical manual of mental disorders. Journal of Abnormal Psychology 2005;114:494-504. 18. Freeman D, Garety P. Advances in understanding and treating persecutory delusions: a review. Social Psychiatry and Psychiatric Epidemiology 2014;49:1179-1189. 19. Lake CR. Hypothesis: grandiosity and guilt cause paranoia; paranoid schizophrenia is a psychotic mood disorder; a review. Schizophrenia Bulletin 2008;34:1151-1162.