Syväaivostimulaatioelektrodien sijainti ja Parkinsonin taudin motoriset oireet

Maija Koivu | Maalis 2019 | |

Maija Koivu
LL
HUS Neurokeskus,
Meilahden sairaala,
Neurologian klinikka sekä
Helsingin yliopisto,
Kliiniset neurotieteet

Syväaivostimulaatiohoidon (deep brain stimulation, DBS) on osoitettu olevan optimoitua, suun kautta otettavaa lääkitystä tehokkaampi hoitokeino edenneessä Parkinsonin taudissa.1 DBS lievittää taudin aiheuttamia motorisia oireita (jäykkyyttä, vapinaa ja hidasliikkeisyyttä) sekä vähentää levodopan käytön aiheuttamia dyskinesioita.2 Usein edenneessä Parkinsonin taudissa DBS-stimulaation kohdetumakkeena on subtalaaminen tumake (STN). Viime vuosina on julkaistu useita tutkimuksia siitä, minkä STN:n osan stimulaatio toisi parhaimman DBS-vasteen.3-5 Aineisto Tutkimuksessa käytiin läpi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä vuosien 2007–2014 aikana molemminpuoleisen STN-DBS-syväaivostimulaattorin saaneiden 103 potilaan sairauskertomusmerkinnät. Lopulliseen tutkimukseen mukaan valittiin 87 potilasta, joista oli riittävän laadukkaat aivojen MRI- ja TT-kuvat elektrodin paikannusta varten.  Syväaivostimulaation motorisen vasteen arviointia varten potilaista kerättiin Unified Parkinson’s Disease Rating Scale part III (UPDRS-III) -pisteet arviointijaksolta, jolla potilaat olivat DBS-hoidon soveltuvuuden arvioimiseksi. Tämä UPDRS-III-pisteytys kuvasi Parkinsonin taudin vaikeusastetta ennen DBS-hoitoa. Kuuden kuukauden säädön yhteydessä tehty UPDRS-III-pisteytys kuvasi stimulaattorin vastetta. Molemmat testaukset oli tehty 12 h lääketauon jälkeen (med off -tila), mutta 6 kk:n kohdalla DBS-stimulaattori oli päällä (med off, stim on -tila). Toisena päätetapahtumana arvioitiin levodopaekvivalenttien, LED:ien, muutosta seurantajakson aikana ja kolmantena Hoehn & Yahr -luokituksella (H&Y) Parkinsonin taudin oireiden vaikeusasteen muutosta preoperatiivisen vaiheen ja 6 kk:n säätöjakson sairauskertomusmerkintöjen perusteella. Postoperatiivisista pään TT-kuvista arvioitiin mahdolliset komplikaatiot ja arvioitiin postoperatiivisen ilman määrä, joka jäi tutkimuksissa vähäiseksi eikä se vaikuttanut näin ollen merkittävästi elektrodien sijainnin määritykseen. Preoperatiiviset pään MRI-kuvat fuusioitiin postoperatiivisten TT-kuvien kanssa ja näistä määritettiin elektrodien sijainti kolmen erilaisen koordinaattijärjestelmän avulla. Käytetyt tavat olivat visuaalinen MRI-kuva-analyysi korreloituna Mai’n stereotaktiseen anatomian atlakseen, elektrodin sijainnin määritys nucleus ruberin (NR) reunoihin ja elektrodin sijainnin määritys suhteessa midcommisuraaliseen pisteeseen AC-PC-koordinaatistossa (MCP).6 Tulokset Potilaiden mediaani-ikä oli 61 vuotta (vaihteluväli 54–65 v) ja he olivat saaneet diagnoosin 11 vuotta ennen operaatiota (vaihteluväli 8–15 v). Potilaista 61 % oli miehiä ja 39 % naisia. Alkuvaiheessa UPDRS-III oli 37 pistettä (vaihteluväli 31–48 pistettä) ja 6 kk:n kohdalla UPDRS-III oli tippunut 22 pisteeseen (vaihteluväli 17–29 pistettä). Alkuvaiheen...