Waldenströmin makroglobulinemia – kohti yksilöllisempää hoitoa

Lars Munksgaard | Huhti 2019 | Onkologia ja Hematologia |

Lars Munksgaard
Ylilääkäri, HD(O)
Hematologian klinikka,
Odensen yliopistosairaala,
Tanska

Waldenströmin makroglobulinemia (WM) on krooninen B-soluneoplasia, jonka tyyppipiirteitä ovat luuytimessä todettavat monoklonaaliset lymfoplasmasyytti-infiltraatit ja seerumin immuunifiksaatiossa todettava IgM-M-komponentti. Jos M-komponenttia ei esiinny, kyseessä on lymfoplasmasyyttinen lymfooma (LPL). IgG- ja IgA-LPL-lymfoomat ovat harvinaisia.1,2  Merkitykseltään epäselvä monoklonaalinen IgM-gammapatia (IgM-MGUS) eroaa WM:stä siten, että IgM-MGUS-potilailla monoklonaalista LPL-infiltraattia on < 10 % luuytimestä.2 Erotusdiagnostisesti voi olla vaikeaa erottaa WM marginaalivyöhykkeen lymfoomista ja IgM-myelomatoosista, ja joskus on käytettävä erityisiä molekyylitutkimuksia (PCR-testaus MYD88L265P-mutaation varalta ja FISH). Harvinaisuuksiin kuuluu IgM-amyloidoosi (AL-tyyppi), jossa kevytketjuja kertyy etenkin hermoihin, sydämeen ja munuaisiin.3 Vaihteleva oireisto WM:n kliininen kuva vaihtelee suuresti. Monet potilaat ovat diagnoosihetkellä oireettomia, ja IgM-M-komponentin määrä on niukka tai kohtalainen. Näissä tapauksissa hoito aloitetaan vasta usean vuoden seurannan jälkeen.4 Pienellä joukolla näistä potilaista on häiritseviä autoimmunologisia oireita, kuten neuropatiaa, hemolyysiä ja/tai trombosytopeniaa, jotka voivat edellyttää hoitoa. Tautikuorman kasvaessa potilas voi tarvita hoitoa luuydinsuppression vuoksi (anemia), hypermetabolian oireiden vuoksi (yöhikoilu, laihtuminen ja kuume) tai suurenevien kasvainten vuoksi (imusolmukkeet/maksa/perna).  Seerumin suurista IgM-pitoisuuksista johtuvaa hyperviskositeettia voi esiintyä milloin tahansa taudin aikana. Sitä todetaan kuitenkin yleisimmin ennen diagnoosia tai tilanteessa, jossa esiintyy myös kryoglobuliinia. Tällöin plasmafereesi voi lievittää välittömästi oireita (verkkokalvon verisuonten tukosriskiä, neurologisia oireita ja verenvuototaipumusta). Vain oireista tautia hoidetaan, sillä WM on luonteeltaan krooninen ja residivoiva tauti.5 Suuret IgM-arvot (> 60 g/l) voivat poikkeustapauksissa viitata hoidon tarpeeseen.6 Vaikuttaa kuitenkin siltä, että diagnoosiajankohdan viskositeetilla (plasman viskositeetti > 1,8 cP) on ratkaiseva merkitys myöhemmin kehittyvien hyperviskositeettioireiden riskin kannalta.7 IPSSWM-pisteytys on ennusteen arviointiin tarkoitettu työkalu, jolla voidaan arvioida oireisten potilaiden viiden vuoden kokonaiselossaolon (OS) todennäköisyys kliinisten tietojen (ikä) ja biokemiallisten arvojen (mm. S-IgM ja β-2-mikroglobuliini) perusteella.8 WM tunnustettiin ensimmäisen kerran itsenäiseksi taudiksi REAL-luokituksessa vuonna 1994.9 Se määriteltiin lopullisesti vuonna 2003 International Workshop of Waldenström’s Macroglobulinemia  työpajassa (IWWM), joka on tautiin perehtyneille tutkijoille, patologeille ja kliinikoille suunnattu, 2–3 vuoden välein (mm. Tukholmassa lokakuussa 2013) järjestetty kokous.10 IWWM-organisaatio julkaisee kunkin kokouksen jälkeen hoitosuosituksia, jotka perustuvat tuoreimpaan...