Artriittien diagnostiikka kaipaa yhtenäistämistä

Kari Puolakka | TOUKOKUU 2019 | Reumasairaudet |

Kari Puolakka
Dosentti, reumatologi
Terveystalo, Lappeenranta

Hannu Kautiainen
Tutkimusjohtaja
Medcare Oy, Espoo

Tulehdukselliset reumasairaudet voivat tunnetusti ilmetä samankaltaisin oirein, ja statuslöydöksissäkin on yhtäläisyyksiä. Yksinkertaisten diagnostisten testien puuttuessa spesifi diagnoosi voi jäädä kiistanalaiseksi. Yleisimmille reumataudeille on määritelty luokittelukriteereitä, jotka ovat ajan kuluessa kokeneet muutoksia, mikä kuvastaa taudinmäärittelyn sopimuksenmukaisuutta ja diagnostisten rajanvetojen ongelmallisuutta. Luokittelukriteerien ensisijaisena tarkoituksena on auttaa yhtenäisten tutkimuskohorttien keräämisessä, mutta niistä saadaan toki tukea myös diagnostiikassa. Joka tapauksessa uusien artriittipotilaiden allokointi eri diagnooseihin ei ole vailla haasteita. Terveysportin Lääkärin käsikirja ohjeistaa nivelreumaa epäiltäessä tekemään potilaasta viipymättä lähetteen reumatologian poliklinikalle ja toteaa uuden artriittipotilaan ylipäätään tarvitsevan reumatologin konsultaation, ellei diagnoosi ole selvä ja hoito toteutettavissa perustasolla, kuten usein kihdissä tai reaktiivisessa niveltulehduksessa.1 Jos potilas tarvitsee reumalääkityksen, lääkekulujen erityiskorvaus edellyttää Kelalle lausuntoa, jonka tulee perustua erikoissairaanhoidon yksikön tai alan erikoislääkärin suorittamaan tutkimukseen. Kelan rekisterit antavat täten kattavaa spesialistitasoista tietoa lääkehoitoa vaativista reumatapauksista, ja epidemiologinen tutkimus Suomessa on perustunut niihin. Lääkekorvausrekisteri: reumasairauksien ilmaantuvuudessa tapahtunut vastavuoroisia muutoksia Paula Muilun ym. tuoreen raportin mukaan idiopaattisiin tulehduksellisiin reumasairauksiin sairastuneiden vuosittainen lukumäärä on lisääntynyt aikavälillä 2000–2014 1,39-kertaiseksi johtuen ensisijaisesti suurten ikäluokkien tulosta suurimman sairastumisriskin ikään.2 Ikävakioituakin kasvua insidenssissä on tapahtunut, joskin vähemmän. Jaksosta 2000–2004 jaksoon 2010–2014 vuosittainen ilmaantuvuus on noussut seuraavasti: naisilla 114–116 ja miehillä 67–69/100 000. B-lausunnoista Kelan rekisteriin kirjattujen ICD-10-koodien mukaan seropositiivisen nivelreuman (M05) ilmaantuvuus on pysynyt vakaana, mutta seronegatiivisen tautimuodon (M06) laskenut. Vastaavasti insidenssi on lisääntynyt spondylartrii- tissa (M45-M46), nivelpsoriaasissa (M07.3L40.5) ja luokittelemattomassa artriitissa (M13). Todennäköisesti tässä ei ole kyseessä biologinen ilmiö vaan diagnostisen käytännön muutokset. Nivelreuman vuonna 2010 päivitetyillä luokittelukriteereillä on ollut mahdollisesti vaikutusta. Reumasairauksien jakaumassa on suuria eroja sairaanhoitopiirien välillä Edellä tarkastellun, vuosien 2000–2014 Kela-aineiston jatkoanalyyseissä katsottiin eri reumasairauksien ilmaantuvuutta sairaanhoitopiireittäin, joiden kesken löytyi yllättäviä eroja. Keskimääräiset vuosi-insidenssit seropositiivisessa nivelreumassa sijoittuivat välille 23–68, seronegatiivisessa 6–30, spondylartriitissa 9–37 ja luokittelemattomassa artriitissa välille 3–25/100 000 aikuista. Laskennallisten insidenssien näin mittava alueittainen vaihtelu ei voi mitenkään selittyä eri reumatyyppien luontaisen ilmaantuvuuden eroilla. Tulosten valossa tuoreiden reumasairauksien jaottelu...