Aktiivisen MS-taudin lääkehoidon adherenssi ja persistessi Suomessa vuosina 2005–2018

Merja Soilu-Hänninen | Loka 2019 | MS-tauti |

Merja Soilu-Hänninen
Neurologian dosentti,
yleisneurologian vastuualuejohtaja
Tyks, Neurotoimialue

Heikko kiinnittyminen MS-taudin taudinkulkuun vaikuttavaan lääkehoitoon voi johtaa puutteelliseen lääkehoidon tehoon. Tutkimme aktiivisen MS-taudin Kela-korvattavien lääkkeiden adherenssia, persistenssiä ja eri valmistemuotojen osuuksia uusista lääkealoituksista Suomessa vuodesta 2005 vuoteen 2018 ulottuvalla tarkastelujaksolla. Käytimme Kelan kansallisia lääkekorvaus- ja eResepti-tietokantoja rekisteritutkimuksemme tietolähteenä. Tulokset esitettiin ECTRIMS-kongressissa Tukholmassa syyskuussa 2019.  Tutkimuksessa olivat mukana tutkimusjakson aikana Suomessa aktiivisen MS-taudin hoitoon Kelan kautta korvattavat lääkitykset. Näihin kuuluivat tutkimuksen alusta alkaen, vuodesta 2005 koko tarkastelujakson ajan jatkuneet interferonit ja glatirameeriasetaatti, vuodesta 2014 teriflunomidi ja vuodesta 2015 dimetyylifumaraatti. Vuoteen 2015 saakka interferonit kattoivat kaksi kolmannesta aktiivisen MS-taudin uusien lääkehoitojen aloituksista ja glatirameeriasetaatti kolmanneksen. Vuodesta 2015 70–80 % uusista aktiiviseen MS-tautiin korvattavien lääkitysten aloituksista tapahtui suun kautta otettavilla valmisteilla (Kuva 1).   Adherenssi Adherenssia tutkittiin laskemalla lääkehoidon kattamien päivien osuus tarkastelujaksosta käyttäen katkaisuarvona lukemaa 0,8. Tämä tarkoittaa sitä, että potilas luokiteltiin adherentiksi, jos hänen apteekista hankkimiensa lääkkeiden määrä kattoi vähintään 80 % seurantajakson päivistä. Persistenssi selvitettiin laskemalla aika lääkehoidon alusta vähintään 90 päivän lääkitystaukoon tai lääkkeen vaihtoon. Tulokset osoittivat, että adherenssi oli parempi kummallakin tablettimuotoisella valmisteella kuin pistettävillä. Suun kautta otettavista valmisteista kerran päivässä annosteltavalla teriflunomidilla oli parempi adherenssi kuin kahdesti päivässä annosteltavalla dimetyylifumaraatilla. Glatirameeriasetaatilla puolestaan oli parempi adherenssi kuin interferoneilla (Kuva 2). Tämä selittynee todennäköisimmin interferonipistoksiin liittyvillä flunssan kaltaisilla oireilla, koska annostelutiheys ei ole glatirameeriasetaatilla interferoneita harvempi, ja pistopaikkoihin liittyviä paikallisoireita voi esiintyä sekä glatirameeriasetaatilla että interferoneilla. Mielenkiintoinen ja odottamaton tulos olivat merkittävät alueelliset erot adherenssissa sairaanhoitopiirien välillä.  Persistenssi Persistenssi oli myös parempi suun kautta otettavilla kuin pistettävillä aktiivisen MS-taudin hoitoon suunnatuilla lääkkeillä (Kuva 3), mutta merkitsevää eroa ei havaittu teriflunomidin ja dimetyylifumaraatin välillä eikä interferonien ja glatirameeriasetaatin välillä. Seuranta-aika oli luonnollisesti lyhyempi suun kautta otettavilla lääkkeillä, koska ne tulivat käyttöön vasta 4–5 vuotta ennen seurantajakson päättymistä.