Astma on yleisin krooninen sairaus raskauden aikana ja sen esiintyvyys raskaana olevien keskuudessa on lisääntynyt.1,2 Astmaoireiden on yleensä ajateltu joko pysyvän ennallaan, pahenevan tai helpottuvan raskauden aikana.3 Jos naisen astma on hyvässä hoitotasapainossa raskauden alkaessa, raskauden ennuste on sama kuin naisilla, joilla ei ole astmaa.3 Huonossa hoitotasapainossa oleva astma lisää kuitenkin naisen riskiä saada raskauskomplikaatioita, kuten raskaudenaikaista verenpaineen nousua, raskausdiabetesta ja istukkakomplikaatioita.4 Keisarileikkaus sekä tehohoidon tarve on myös todennäköisempää, jos naisella on astma raskausaikana.4 Lisäksi äidin raskaudenaikainen astma lisää vastasyntyneen riskiä syntyä ennenaikaisena tai pienipainoisena sekä lisää lapsen riskiä joutua tehohoitoon vastasyntyneenä.5 Astman tehokas hoito raskausaikana sekä astman pahenemisvaiheiden ehkäisy on siis merkittävää sekä raskaana olevan naisen että syntymättömän lapsen terveydelle. Raskauden fysiologiaa Raskaus on eräänlainen fysiologinen stressitesti naisen elimistölle, erityisesti sydämelle ja verenkiertoelimistölle. Heti alkuraskaudesta alkaen naisen veritilavuus kasvaa ja se saavuttaa huippupitoisuuden noin 32. raskausviikkoon mennessä. Samaan aikaan punasolutuotanto lisääntyy, mutta koska veri- ja plasmatilavuus kasvaa punasolutuotantoa enemmän,

Keuhkoahtaumataudin hoidossa pyritään lievittämään oireita, parantamaan keuhkotoimintaa ja ehkäisemään pahenemisvaiheita. Potilaan kannalta ajan mittaan merkittävin yksittäinen interventio onkin tupakkavieroitus. Taudin vaikeusastetta määritettäessä otetaan huomioon spirometrialuokka, hengitystieoireet ja pahenemisvaiheiden esiintyminen. Keuhkoahtaumatautipotilaiden fyysinen kunto on usein heikko. Jos fyysisen kunnon epäillään olevan huono, asiaa on tutkittava tarkemmin, sillä se vaikuttaa suuresti taudinkulkuun ja ennusteeseen. Potilaat luokitellaan ryhmiin oireiden, keuhkotoiminnan ja pahenemisvaiheiden esiintymisen perusteella. GOLD-suosituksissa kuvattuja arviointikriteerejä voidaan käyttää luokittelun pohjana. Arvioinnilla on merkitystä lääkehoidon valinnassa. On tärkeää muistaa, että keuhkoahtaumatauti ei vaikuta pelkästään keuhkoihin, vaan aiheuttaa monia vakavia seurauksia potilaalle. Hengitystieobstruktion, pahenemisvaiheiden ja hengenahdistuksen lisäksi taudilla on yhteys mm. luustolihasten toimintahäiriöön, kardiovaskulaarisiin rajoituksiin, ravitsemustilan heikkenemiseen, elämänlaadun huononemiseen sekä levottomuuteen ja ahdistuneisuuteen (Kuva 1). Liikunnan teho on hyvä Kaikkiin kuvassa 1 kuvattuihin tekijöihin voidaan vaikuttaa lääkkeettömällä hoidolla. Tutkimuksissa on todettu, että fyysisesti inaktiivisilla tai fyysisesti huonokuntoisilla potilailla on suurempi kuolleisuus kuin potilailla, jotka ovat fyysisesti aktiivisia tai joiden fyysinen kunto on hyvä. Liikunnan

Keuhkokuume on yleinen tehohoitoon johtava tulehdussairaus. Suomessa vuonna 2012 teho-osastolla hoidetuista infektioista 51 % oli keuhkoalkuisia.1 Keuhkokuume luokitellaan hankintapaikan mukaan kotisyntyiseksi (CAP) tai sairaalasyntyiseksi (HAP). Vakavalla kotisyntyisellä keuhkokuumeella (SCAP) tarkoitetaan vaikeaa keuhkoinfektiota, jonka aiheuttamana potilaalle kehittyy yksi tai useampia elintoimintohäiriöitä. Useimmiten potilas tarvitsee elintoimintojen tukihoitoa hoitoa teho-osastolla, tyypillisimmin hengityslaitehoitoa vakavan happeutumishäiriön vuoksi tai verenkierron tukihoitoa.2 Vakava keuhkokuume kehittyy, kun mikrobin keuhkokudoksessa aikaansaaman tulehdusreaktion seurauksena muodostuvat tulehduksen välittäjäaineet (sytokiinit) pääsevät leviämään potilaan puolustusmekanismien pettäessä systeemiseen verenkiertoon aiheuttaen vaikean sepsiksen, septisen sokin ja joissakin tapauksissa vaikean monielinvaurion.3 Noin 20–30 % keuhkokuumepotilaista tarvitsee sairaalahoitoa ja näistä potilaista noin 10 % tarvitsee hoitoa teho-osastolla. Maailmanlaajuisesti tehohoitoa tarvitsevien potilaiden osuus vaihtelee 5–20 % riippuen pääsääntöisesti teho-osaston sisäänottokriteereistä sekä käytettävissä olevista teho- ja tehovalvontapaikoista.4,5 SCAP:n määritelmä ja yleisimmät elintoimintohäiriöt Toistaiseksi SCAP:n määrittelemiseksi ei ole yhtä selkeää kriteeristöä. Riskipistejärjestelmiä (mm. PSI, CURB-65, SMART-COP, SCAP-score; Taulukko 1) voidaan hyödyntää keuhkokuumepotilaan sairauden vaikeusasteen määrittelyssä, asianmukaisen hoitopaikan valinnassa (kotihoito, sairaalahoito, tehohoito)

Aikuisen hengitysvaikeusoireyhtymä (ARDS) on vaikeahoitoinen, henkeä uhkaava tila, jonka voi käynnistää esimerkiksi primaarinen keuhkoinfektio, myrkyllisen aineen hengittäminen, verenmyrkytys tai vaikea trauma ja siihen liittyvä sokki. ARDS:n yhteydessä keuhkokudoksen akuutti tulehdusprosessi vaurioittaa keuhkokapillaarien endoteelisoluja ja alveolien epiteelisoluja. Nämä vauriot lisäävät läpäisevyyttä, mikä johtaa keuhkokudoksen turvotukseen, kaasujenvaihdon vähenemiseen ja surfaktantin puutteeseen ja siten henkeä uhkaavaan hapenpuutteeseen. Immuunisoluista erittyvien anti- ja proinflammatoristen sytokiinien epätasapainon arvellaan olevan keuhkovaurion käynnistävä tekijä. Sekä synnynnäinen että hankittu immuunivaste osallistuvat prosessiin. Makrofagit ja neutrofiilit saapuvat ensimmäisinä alueelle, ja niillä on todettu olevan tärkeä merkitys ARDS:n kehittymisessä. Neutrofiileistä vapautuu monia aineita, jotka aktivoivat trombosyyttejä tai vaurioittavat kudoksia. Aktivoituneet T-solut hakeutuvat muutaman päivän kuluttua vaurioituneeseen kudokseen. Eläintutkimuksissa on todettu kiinnostavasti, että alueella esiintyy IL-17-sytokiinia vapauttavia T-soluja, jotka lisäävät kalvojen läpäisevyyttä ja vaikuttavat siten haitallisesti tilanteeseen.1 ARDS:n hoitovaihtoehdot ovat toistaiseksi rajalliset ja keskittyvät tilan käynnistävien riskitekijöiden vähentämiseen ja hengityksen mekaaniseen tukemiseen. Uusien, immuunivastetta moduloivien hoitokeinojen tarve onkin suuri. Soluterapioiden avulla voidaan

Diabeettinen retinopatia on yleisin työikäisten näkövammaisuuden syy kehittyneissä maissa, ja diabeettinen makulopatia on yleisin näön heikentymiseen johtava retinopatian muoto.1 Viime vuosikymmenien aikana diabeteksen tehostunut hoito, retinopatian seulonta ja uudet lääkevaihtoehdot ovat parantaneet hoitotuloksia ja vähentäneet näkövammautumisen riskiä. Uusien hoitojen, kuten lasiaiseen pistettävien kasvutekijänestäjien ja kortikosteroidivalmisteiden käytön myötä on päästy tilanteeseen, jossa voidaan odottaa potilaiden näöntarkkuuden ainakin jonkin verran parantuvan, kun aiemmin hoidon tavoitteena oli ainoastaan retinopatian pysäyttäminen.2 Tyypin 1 diabetekseen ennen murrosikää sairastuneilla retinopatia on harvinainen ensimmäisten vuosien aikana, mutta kahdenkymmenen sairastamisvuoden jälkeen verkkokalvomuutoksia on todettavissa 80–100 %:lla potilaista.3 Tyypin 2 diabeetikoilla retinopatiamuutoksia voi olla todettavissa jo diagnoosihetkellä, koska tauti on voinut olla diagnosoimatta pitkäänkin. Diabeettisen retinopatian riskiä taudin keston lisäksi nostavat huono sokeritasapaino, korkea verenpaine sekä dyslipidemia.4,5,6 Retinopatiamuutokset ja jaottelu Korkea verensokeri vaikuttaa suoraan verkkokalvon neuroneihin sekä tukisoluihin niiden apoptoosia lisäämällä. Ensimmäiset potilaan havaitsemat muutokset ovat kontrastiherkkyyden lasku sekä värinäön häiriöt, joita esiintyy jo ennen retinopatiamuutoksia. Verkkokalvon hypoksia ja

Diabetes on itsenäinen sydän- ja verisuonisairauksien vaaratekijä, joka lisää sepelvaltimotaudin vaaraa miehillä noin kaksinkertaiseksi ja naisilla kolminkertaiseksi terveeseen väestöön verrattuna. Diabetes kiihdyttää ateroskleroosia, minkä seurauksena diabeetikoilla on enemmän eriasteista sepelvaltimotautia kuin ei-diabeetikoilla. Lisäksi diabeetikon sepelvaltimotauti on ennusteeltaan tavanomaista huonompi. Komplikaatioita on enemmän ja kuolleisuus on noin kaksi kertaa suurempi kuin ei-diabeetikoilla. Sepelvaltimotaudin diagnostiikka noudattaa diabeetikoilla samoja periaatteita kuin ei-diabeetikoilla. Diabeetikon sepelvaltimotaudin oireet voivat kuitenkin poiketa ei-diabeetikon oireista. Tyypillisen angina pectoris -oireen sijaan epätavallinen suorituskyvyn lasku tai rasitukseen liittyvän hengenahdistuksen ilmaantuminen voivat olla sepelvaltimotaudin oireita ja voivat antaa aiheen diagnostisiin tutkimuksiin. Sepelvaltimotaudin diagnostiikka tähtää käytännössä ahtauttavan tautimuodon toteamiseen. Oireisella henkilöllä kliininen rasituskoe on tärkein sepelvaltimotaudin toteamismenetelmä. Rasituskokeessa ilmenee sekä vääriä positiivisia että vääriä negatiivisia löydöksiä, joten tutkimuksen tulos tulee aina suhteuttaa taudin ennakkotodennäköisyyteen ja kliiniseen tilanteeseen. Kokeessa pienellä kuormitustasolla ilmenevä rintakipu tai sydänlihasiskemia viittaavat vaikea-asteiseen sepelvaltimotautiin. Vaikka rasituskokeen löydös ei viittaisikaan ahtauttavaan sepelvaltimotautiin, tulee kaikilla diabeetikoilla huolehtia sepelvaltimotaudin ehkäisystä hoitamalla valtimotaudin

#Tuorein julkaisu

Keuhkosairaudet

Nro 17 • syyskuu 2017
5. vuosikerta
  • Uniapnea
  • Allerginen nuha
  • Lasten astma
Suosittelemme

Suosittelemme

LT Lassi Nelimarkka, sisätautien ja endokrinologian...

Speaker: Lassi Nelimarkka

Videon pituus:

Riitta Luosujärvi MEDtalk 15.02.17

Artriitti-nivelreuman tunnistaminen ja potilaan hoitoonohjaus

Speaker: Riitta Luosujärvi

Videon pituus: 24:26

Christer Janson och Margareta Emtner MEDtalk BestPractice

Uutta tietoa COPD:n hoidosta

Speaker: Christer Janson och Margareta Emtner

Videon pituus: 26:43

Merja K. Laine MEDtalk BestPractice

Diabeteksen Käypä hoito – tukea tyypin...

Speaker: Merja K. Laine

Videon pituus: 26:12

Jorma Lahtela MEDtalk BestPractice

Diabetes ja kardiovaskulaarisairaus – Yksilöllinen hoito

Speaker: Jorma Lahtela

Videon pituus: 31:51